Lupaus seikkailusta.

Kaksi viikkoa lomaa, kaksi reissua. 6000 kilometriä. Melkein jokainen yö eri paikassa. Ensin siis viikko Pohjois-Norjassa Lyngenin seudulla hiihtotarkoituksella ja perään toinen viikko etelässä ja lännessä ihan seikkailu-  ja  roadtriphengessä. Noin 7 yötä teltassa, 4 yötä mökeissä, 1 autossa nukuttu yö, 1 yö ruotsinlaivalla, 1 yö maalaistalossa, 1 osittain autossa valvottu ja osittain Tampereella kaverin kämpillä nukuttu yö. 9 ilmaista majoitusta, yksi maksoi  kahdelta 7e ja loput vähän enemmän. Niin ja yhdet parkkisakot, Suomesta tottakai.

Tässä muutama kuva ja reissujen kohokohta lisää, aloitetaan vielä pohjoisesta.



Pilvet roikkuu. Loputonta vuonomaisemaa Lyngenin seudulta.

Ystävällisyydestä.
Puoli-eksyksissä olevina automatkailijoina osoittautui välillä sopivan parkkipaikan löytäminen haasteelliseksi. Etenkin Tamokissa tuntui aina vähintään puolisopimattomalta parkkeerata jonkun juuri sopivassa lähtöpaikassa sijaitsevan paikallisen maalaistalon pihapiiriin tai pihaan. Ensimmäistä kertaa kun pysähdyttiin kartanlukuun erään pihapiirin liepeille marssi näkösälle pirteä papparainen jolta nöyränä sitten kysymään saisiko auton parkkeerata tienviereen vajaaksi päiväksi. Vastaus oli yhtä hymyä, ystävälisyyttä ja vieraanvaraisuutta ja vielä patistettiin kyseisen herran jälkikasvun pakeille saamaan
varsinaiset vinkit minne kannattaa mennä laskemaan ja minne ei. Sitten ohjeiden mukaan seuraavan talon pihatietä laskukohteelle ja taas uuden vieraan talon pihaan parkkiin jossa ihan yhtä lämmin vastaanotto. Siitä sitten vuorelle jonne olikin osunut kaikkiaan kymmenen suomalaista yhtäaikaa. Toinen suomalaisporukka loisteliaan vuoren topituksen ja laskun jälkeen kutsui meidät talolleensa yöpymään kuultuaan meidän majoittuvan urheasti teltassa.. Kaikenkaikkiaan aika kauas oli siis tultu kotoa kerrostalosta jossa käytävillä ja rappusissa vastaankävelevät naapurit katselevat seinille vaivaantuneina ettei tarvitsisi moikata taikka toivottaa hyviä huomenia. Saati jos Suomessa yrität parkkeerata tuntemattoman mökin tai torpan pihaan niin saat joko koiran tai poliisit perääsi
 
 
Top of the world, baby. Top of the world. Tamok.



Vesivoimaa. Stryn.

Vuonoista ja vesiputouksista.
Lyngen, Geiranger ja Nordfjord tulivat aika hyvin tutuiksi. Keskenäinen vertailu on aika vaikeaa mutta tarpeetonta sillä yhtä uskomattomia ovat kaikki. Pohjoisessa vedestä kohoavat valkoiset vuoret ja etelässä taas vihreät ja vehreät. Pohjoisessa maisemat olivat kuin parhoista laskuleffoista tai Alpeilta, siihen tietty on lisättävä tumma vesi ja etelässä taas kuin seesteisestä satukirjasta tai matkailumainoksesta hedelmäpuutarhoineneen, kalastusvajoineen ja valkoisine hiekkarantoineen.Vesiputouksia on kaikkialla. Isoja ja pieniä, monihaaraisia ja yksinäisiä. Iso vesiputous on parhaimpia näyttämään miten pieni ja voimaton ihminen onkaan. Niin ja teltassa nukkuessa vesiputouksen jylinä on kohtuullisen vaikuttava, yhtä hyvä kuin valtameren ranta.


 
Pihamaisema. Stryn.

Strynistä
Kesästä talveen puolessa tunnissa. Strynissä on kaksi vuodenaikaa yhtäaikaa ja muutenkin paljon hienoa, kivaa ja kaunista. Jälleen vesiputouksia niin paljon että lopulta ei niitä varten enää jaksa edes päätä kääntää. Tämän lisäksi yksi parhaista ja näppärimmistä paikoista laskuhommiin pohjoisella pallonpuoliskolla kesäkuussa sekä monta suomalaista saunaakin aivan loistavalla ja yltiöystävällisellä Strynsvatn Campingillä. Kerran kun on kokenut kesäpäivän Strynissä haluaa kokea sen uudestaan. Täällä on ihan normaalia että kesäkuussa päivä haikkaillaan lähes paritonnisilla vuorilla ja otetaan evästauoilla aurinkoa ilman paitaa lumikenttien keskellä. Sitten lasketaan alas tuhat metriä vertikaalia kesään ja pistetään bisset ohisolisevaan vuoristopuroon kylmenemään ja lopulta ajellaan puolituntia alas kämpille ottamaan aurinkoa surffishortseissa ja grillaamaan. Kaikkien vuodenaikojen parhaat puolet yhdessä päivässä.



Jurassic Park. Vestkapp.

Villihevosista.
En tiedä mitä ne olivat mutta hevosiksi hienoja eivätkä ne ainakaan kesyiltä näyttäneet. Vestpoint eli Norjan ja tietysti koko Skandinavian läntisin kolkka oli paikka maailman reunalla. Elämäni huikeimman serpentiinitien päässä kohtasimme lopulta karua nummimaista kuumaisemaa ja Atlantin kolmessa ilmansuunnassa ja selän takana häämöttivät Sunnmoren korkeimmat huiput. Tuolla erään mutkan takana tien omisti hevoslauma. Tie selkeästi kuului niille ja me olimme kuulumattomia tunkeilijoita, se vieraanvaraisuudesta. Ei paljoa naurattanut kun uroshirven kokoinen heppa tuijotti silmiin ikkunan takaa ja auton ikkuna höyrystyi sen hönkimisestä. Neiti A:ta tosin viereisellä penkillä nauratti sitäkin hysteerisemmin.Omat tunnelmani taas olivat kuin suoraan Jurassic Parkista ja odotin vaan milloin SE tulisi lasista läpi. Lopulta se nosti ylvään päänsä sivupeililtä ja peruutin hipihiljaa taaksepäin odottamaan josko vielä mahtaisi olla soveliasta käyttää tietä joka ei selvästikään kuulunut meille. Lopulta matka jatkuikin mutta muistot jäivät varmaan ikuisiksi.



Maailman laidalla. Vestkapp.

Vuorista.
En koskaan ennen ollutkaan kiivennyt merenpinnan tasolta ominjaloin vuorenhuipulle pilvenrajan yläpuolelle. Mielenkiintoinen kokemus. Paska haikki ja kohtuu järkyttävä laskukin mutta maisemat olivat jälleen kivoja.



Tavoite. Tässä siis Daltinden alhaalta teltalta kuvattuna. Skibotnin nurkilla Lyngenvuonon rannalla.



Ja tässä ylhäältä muutamaa päivää myöhemmin ja 1540 metriä ylempänä.

Telttailusta.

En koskaan ollutkaan telttaillut aallonmurtajalla Jäämeren rannalla saaressa jonne mennään tunnelia pitkin meren ali. Enkä myöskään surffikelpoisella biitsillä Atlantin rannalla käen kukkuessa ja lokkien huutaessa. Onpahan nämäkin nyt kokeiltu. Tykkäsin. Yllätys sinänsä.



Californian girls vs Norvegian birds. Hoddevik.