"...eipä ollut virkaa enää, tumma puna peitti nenää ja rannalla mä yksin istuin nousuun auringon..."



Kyllä! Tänään oli jälleen suuri päivä pienelle ihmiselle. 9 vuoden taivallus saa kaiketi lopullisen päätöksensä heinäkuun 27. päivä. Nyt on siis nimi paperissa ja irtisanoutumisaika menossa. Kohti vapautta ja Uutta Parempaa Elämää. Mikä parasta, nykyinen taaksejäävä firmani vielä maksaa minulle siitä että lähden sieltä. Täydellistä.

Pitkään haluttu ja himoiltu koulupaikkani olisi siis käytännössä plakkarissa, pari rutiinijuttua vaan vielä. Silti samalla olisi pari muutakin ovea yhä raollaan. Kuten jo yritetty on, sisään ovesta voi päästä myös saranapuolelta ja puuhunkin perse edellä. Yhteen puuhun on yritettykin sivuprojektiluontoisesti kiivetä jo 6 vuotta, nyt kun vapaus koittaa tämäkin vaihtoehto helpottuu huomattavasti kun viimeiset esteet poistuvat. Saa nyt nähdä mistä itseni oikeasti kahden vuoden kuluttua löydän.

Mitä jää ikävä? Vuosilomia ja suhteellisen säännöllistä palkkaa. Turvallinen lähes pikkuporvarillinen elämä jää ainakin toistaiseksi taakse. Aivan varmasti vielä itkettää kun palkan sijaan pitää kärvistellä olemattomalla opintotuella ja vuorilla vietettyjen vuosilomien sijaan pitää talvet todennäköisesti istua hyvinkin tiukasti koulunpenkissä. Lisäksi tähänastiseen uraan mahtuu loistaviakin tapauksia ja upeita päiviä ja vavisuttavia kokemuksia. Mutta silti, parempaankin voi pystyä. "Happiness ain't good enough for me, I demand euphoria!!!"



Strynin laakso Videseterin suunnalta. Toukokuun alku 08.

Miksi? Raha ei se syy ainakaan ole.  Rahallisesti otan turpaan. Pari vuotta ensin pitää kärvistellä koulussa ja sitten tulevissa töissäkin varmaankin palkka häviää nykyiselle. Hävitköön vaan. En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan...  Sen minkä rahassa häviää niin vapaa-ajan määrässä voittaa. Kuusi-nolla. Kun työuraan pääsee lopulta sitten käsiksi niin vaihtoehdolla A vuodessa olisi noin 80 työpäivää. Vaihtoehdolla B työpäiviä olisi noin 150. Nykyisessä duunissa joka ei siis enää ole minkäänlainen vaihtoehto, työpäiviä on noin 250 vuodessa. Ja siinä nyt on ainakin sata päivää liikaa. Lisäksi olisi tulevan työn syytä olla ainakin haasteellisempaa, vaihtelevampaa ja toiminnallisempaa. Tee työtä jolla ihan oikeasti on tarkoitus. Nyt on muutenkin oikea aika radikaaleille muutoksille. Nyt pitää mennä kun on mahdollisuus. Vielä ei ole liian vanha, ei luojan kiitos ole lapsia eikä muutenkaan ole liiaksi sitoutunut mihinkään eikä minnekkään. Ja lisäksi, harrastusvälineistö on hommattu ja maksettu. Nyt löytyy pelit ja vehkeet, fillarit, täydelliset laskukamppeet ja akuuteimmat kiipeilykilkkeet. Reissuautokin. Nyt ei pariin vuoteen pitäisi olla mitään pakottavaa tarvetta mihinkään isompiin hankintoihin enää. (mitä itsepetosta, hah!)

Niin eli äskeinen pitkä vuodatus tiivistettynä, vaihdetaan turvallisuus ja vakaus vapauteen ja toimintaan.

Niinjuu, sunnuntaina Stryniin. Vielä kerran sukset ja skinit alle, aurinkorasvaa naamaan ja reppu selkään. Seuraavaa kertaa saakin sitten varmaan odottaa. Ja pitkään.



Stryn Videseteriltä hiihtokeskuksen suuntaan. Oikealla lasku Nukenilta alas ja kauempana oikealla häämöttää klassikko-offareista Långa Baksidan. Lunta siellä ainakin riittää vielä. Kuva toukokuulta 08.