Oma koti kullan kallis?

 

Viimeiseen 6 ja puoleen viikkoon olin eilen 3 yötä  nukkunut kotona. Ruuat mätänee jääkaappiin ja sipulitkin kaappiin, rakkaat kasvit kuolevat ja sähkölasku ja vuokra rullaavat. Puolan jälkeen eka aamu kun kotona heräsin ja lähdin töihin, satoi vettä, kadut tulvivat loskassa. Kävellessäni synkin ajatuksin autolle näin pientä koirankakkapussia kädessään pitelevän tädin vääristyneen ilmeen kun vasikankokoinen hurtta hihnan toisessa päässä synnytti ulos tähän surkuhupaiseeen maailmaan jotakin sen kokoluokan tuotosta että moni lehmä ja hevonen kalpenisi. Hieno lähtökohta hienolle työpäivälle. Ainoat tunteet jota oma kämppä ja kotikaupunki herättivät olivat masennus, suuttumus ja turhautuminen.

 

Eilen kääntyi kelkka. Kun heräsi hyvien yöunien jälkeen oman kullan vierestä, töissäkin oli OK päivä ja illalla tallattiin ympäri puoli Turkua niin taas alkoi ajatella että ei tämä ihan niin paha ole kuitenkaan. Sotkusta pääsee siivoamalla ja ärsytyksestä ja kotiinpaluustressistä lepäämällä, urheilemalla ja syömällä.

 

Tänään taas ekaa kertaa kahteen kuukauteen nauttii omista rutiineista ja yksinäisestä kotielämästäkin. Taas paluu normaaliin urheiluelämään, 18km pyörällä ja 12 juosten, ja juoksu kulkee. Turun kaupunki oli jopa avannut lenkkireitilleni uuden, täydellisen lenkkipolun. Nyt pääsi juoksemaan puhtaalla hiekka-alustalla jokirantaa ylös ja alas juuri niin kuin oli toivonut ja vielä auringonpaisteessa. Ei huono.

 

Nyt taas Daim-pussi ja pari after-running-bisseä tyhjenee, Looptroop ja Paleface soi ja Tigerbalm haisee. Kotona.

 

Perjantaina Narvikiin.