Minun Puolani?
Hyvät Halpamatkalaiset, ärande Billigaresare, tervetuloo puolaa.
Mä oon teidä bussi patteriradio-deejii. Matkalla ryypätään jotta bussimatkasta tulisi vähän siedettävämpi mutta älkää ny juoko mitää mietoja koska toi bussin vessa täyttyy kun kalja kusettaa eikä kuskit tykkää sitä vessaa tyhjentää. Juokaa siis vaikka vodkaa. maassa maan tavalla.
Miehet töissä. Maassa maan tavalla.
Kulttuurimaisemia. Springfield?
Tällä kertaa ei katottu Boratia eikä Kummeleita mut puutteen korjasivat VHSältä pariin otteeseen ihasteltu TopGun, Madventures ja jenkkilaskuleffat. Muuta puuterilunta ei tässä reissussa juuri nähtykään.
Sveitsin jälkeen elämä puolassa hiihtotarkoituksessa on erilaista. Jonoa jonon perään, lippuja ja lappuja, taksikyytejä ja jonotusta arkipäivänäkin ennen aamukahdeksaa. Hotellilta kabiinin yläasemalle harvoin pääsee alle 2 tunnissa.Loistavia helposti saavutettavia offareita olisi ollut aivan mahtavat määrät. OliSI, siis. Kolme pientä ehtoa
vaan välitettävästi jäivät täyttymättä.
A) Slovakian puolelle ei ilmeisesti saa laskea
B) Offarilasku on yleensäkin kiellettyä, sitä jopa paikalliset TexasRanger-puistomiliisit tarkkailivat ja olisivat varmaan sakottaneet jos vaan olisi yhteinen kieli löytynyt. Eläköön, kielimuuri.
C) Ei oikein ollut lunta.
Tätä oli ja tää oli hyvää. Reissun teemabisse. Will never fail find his way...
Huono säkä vaan kävi lumisateiden suhteen. Jonkinlainen lämpöaalto ja yöpakkanen jäädytti offarit betonikorpuksi. Parina päivänä tosin sitten juhlat alkoi iltapäivällä kun aurinko sulatti betonin täydelliseksi kevätloskaksi ja sitten päästeltiinkin pikkumännikössä oikein sydämen kyllyydestä. Ylävitosilta eikä jihuu-huudoilta ei siis tälläkään ristiretkellä ihan kokonaan säästytty. Täydellistä pikkumäntyjen pujottelua koettiin yksi aivan hulppea iltapäivä. Muutenkin meno oli välillä kuin tukkimetsällä, puita kaatui ja havupuun tuoksu leijaili sieraimiin. Lisäksi laskettiin tähänastisen lasku-uran jännin rinne. Yli kymmenen kilometriä noin 2 metriä leveää uraa, välillä pari tiukkaa ylämäkeä ja viimeiset pari kilometriä ihmeteltiin todellisessa susimetsässä parisataa metriä lumirajan alapuolella. Lumettomassa kurassa siis. Ihan rinnekarttaan merkattu reitti siis oli kyseessä… maassa maan tavalla.
Vellu Offarilla... eiku, siis ihan rinnekarttaan merkatulla rinteellä....
Hellbent-testi, osa kaksi. testattu LÄHES kaikissa oloissa nyt. Jäistä korppua, sohjoa, tuulenpakkaamaa putskua, tiukkaa ja harvaa metsää, hoidettuja rinteitä ja pari jyrkempääkin paikkaa. Min sukset! Nyt on siis niillä laskettu 3 maassa ja kaikissa vastaantulevissa olosuhteissa paitsi tietty puuterilumessa…. Mutta, tähän asti varsin vakuuttava esitys. Kestää vauhtia, kääntyy ja uskomaton kanttipito leveyteen suhteutettuna. Loskalla nautittavat. Jäällä nyt ei kummoiset mutta kumminkin luotettavan ja turvallisen oloiset. Uskomattominta oli suhtautuminen epätasaisuuksiin. Fiilis oli vähän ehkä sama kuin jollain helvetin bigfootilla ajellessa. Jousitus tasoittaa tien, möykkyjä ei tarvi väistellä, voi ihan huoletta laskea suoraan vaikka notkoista tai ojista yli ja sohjokasoista läpi. Niin, sekin päivä nähtiin että hieman tuulisempana päivänä suksien kärjet heiluivat tuulessa. Kohtuu taipuisat siis. Toimii, uskomatonta. Silti edelleen, PUUTERIPÄIVÄÄ ODOTELLESSA.
Kippari-Ana tankkaa. Ylävuoristossa on tärkeää jatkuva nesteytys.
Kommentit