Loskaa, tuulta ja räntäsade.

Mitä muuta sitä enää voisi toivoa aikaisen aamuherätyksen ja täyden Exelin- ja Wordintäyteisen työpäivän jälkeen. Juuri sopiva ilma juoksulenkille. 

Mitä hirveämmät olosuhteet, sitä paremmin lenkki toimii. Aikanani kun asuin saarella avomeren rannalla oli ihan parhautta äärimmäisen v*ttumaisen päivän jälkeen lähteä juoksemaan syysmyrskyyn, kuulla ja tuntea kuinka aallot pauhaavat rantakalloita vasten ja nojata siihen vastatuuleen, tuntea vaakasuoraan piiskaava sade kasvoillaan ja puskea eteenpäin. Sen jälkeen olikin taas mieli puhdas ja kaikki hyvin maailmassa.

Mitä hirveämpi ilma ja typerämpi päivä, sitä parempi mieli jälkikäteen siitä että pääsee rankan lenkin jälkeen sisälle ja kuumaan suihkuun. Ja ihan eri tavalla osaa taas arvostaa lämmintä peittoa, neljää seinää, hyvää kirjaa, tai vaikka sitten internettiä tai kylmää bisseä. Angstijuoksu on ihan oma taiteelajinsa. Siinä erottuu harrastelijat hulluista, jyvät akanoista ja kovat luut pullamössöstä. Kuntoilijat nollaajista. Itsekuri on kurin korkein muoto. Sehän on koiralle oikein kun luu on kovaa ja koppi vuotaa.

Siinä vaiheessa kun avasin ulko-oven naurahdin itsekin ajatukselle. Oli jo myöhäistä perääntyä, lenkistä kieltäytyneille kavereille oli jo uhottu siihen malliin että perääntyminen ei ollut enää vaihtoehto. Maassa pari senttiä liukasta loskaa, räntää tulee taivaan täydeltä ja mahtava tuulikin. Ei muuta kuin huppu päähän, MP3 soitin pauhaamaan ja opetteleman uudelleen häilyvää itsekuria. Ei puuttunut kuin Eye of the Tiger ja loputtoman pitkät portaat johonkin korkealle mäelle. Adam Strange, Jurassic5, Elastinen ja Asa korvaisvat puutteen paremmin kuin hyvin. Rocky Balboa kohtasi Eminemin. Loppujen lopuksi, lenkki oli yli 10km, kuntotaso on ihan OK ja musiikki kruunasi kaiken. Loskakin toi valoa pimeyteen, ei tarvinnut juosta missään ihmisten ilmoillakaan. Loistavaa. Jos joku näki tänään Aurajoen pimeillä rannoilla juoksevan punapukuisen, välistä jopa hymyilevän lenkkeilijän niin minähän se olin.



Asiasta toiseen. Maailman ehkä kuuluisin hurjapää ja stunt-sankari Evel Knievel kuoli perjantaina. Kaikki kunnia hänen muistolleen. Mies jonka kehosta oli murtunut aktiiviaikana varmaankin lähemmäs joka ikinen mahdollinen luu, mies joka hyppi moottoripyörällä bussien yli ja yritti hypätä kanjonin yli rakettimoottoripyörällä, kuolee sitten 69 vuotiaana ilmeisen liikuntakyvyttömänä vuodepotilaana hengitysvaikeuksiin kotiinsa. Surullista.

 "It's been coming for years, but you just don't expect it. Superman just doesn't die, right?"

                                              Billy Rundle, longtime friend of EK