Hyvää vapunaattoa uutistoimitukselta.

Lehdistökatsaus:

"Kärsitkö sängyssä, kun kumppanisi nukahtaa vaikka luulet että keskustelette vielä päivän tapahtumista? Pitäkää nukkumaan mennessä käsissä naruja, joiden päässä on kaasuilmapallot. Nukahtaessa ilmapallo nousee kattoon, jolloin toinen tietää että on turha enää jutella."

Niksipirkka 5/2009

Kiitos, Sinulle, tuntematon kirjoittaja. Toit jälleen synkkään ja epätoivoiseen elämääni pienen valonpilkahduksen ja maailma on taas hitusen parempi pienen ihmisen elää ja ihmetellä. Harvoin on 10 euron lahjakorttia tienattu yhtä ansiokkaasti. Ainoa asia joka hitusen jää kalvamaan mieltäni on se että en itse tullut tuota ajatelleeksi ensin.

 

 

Ulkomailta:

Sikainfluessa -PANDEMIA levittää HYSTERIAA maailmalla. Nyt vaan odotellaan milloin suomen kaupoista loppuvat purkkihernekeitto ja pullovesi. NYT kaikki HAMSTRAAMAAN! SINNE KAIKKI NYT HETI NIINKUIN OLISITTE JO NOIHIN MAAILMANLOPUN AUTOMARKETTEIHIN KAUHOMAAN OSTOSKÄRRYIHINNE NIITÄ PÖLYSUOJAMASKEJA!

Juuri tulleen tiedon mukaan sikainfluenssan oireita voivat olla kuume, nuha, kurkkukipu, päänsärky, niskakipu, lihaskivut, haukottelu, oksentelu, pahantuulisuus sekä myös se ettei tunne itseään ollenkaan sairaaksi. On se salakavala, on. Lisäksi epäillään että sikainfluenssa leviää myös ns Pahan Silmän ja myös ajatusten välityksellä eli pukekaa päihinne foliohatut. Hamstrausvinkki: Myös folio saattaa loppua!

Toimitukseen tuli lääkärillemme kysymys: "Kosketin kauppamatkallani parkkipaikalla betoniporsasta, voinko saada sikainfluenssan? t. Maire Raisiosta"

Hyvä Maire, SAATANAN HULLU!!! Tottakai voit saada, pukeudu heti asbestihaalariin ja mehiläisenhoitajankypärään ja lainaa lähimmältä pelastusasemalta paineilmalaitteet ja hakeudu lähimpään terveyskeskukseen välittömästi välttääksesi tartuttamasta rakkaimpiasi ja tappamasta ihmiskuntaa sukupuuttoon. Saatanan itsetuhoinen idiootti.

 

 

 

Kotimaasta:

Siellä on vappu, yrittäkää nyt nauttia kesästä, auringosta ja elämästä näinä vaikeina aikoina.

 

 

Seuraavaksi jälleen musiikin pariin, ole hyvä meidän oma kansanedustajamme, Mikko Alatalo ja "Hasardi."

"Me leikimme ylijäämäihmisten osapäiväfiksaajaa, kabareessa joka täynnä oli ihmisten kuoria.

Pari vuotta mä etsin sen ihmisnäyttelyn miksaajaa mutta elämän viihdeohjelmat ovatkin suoria.

Niin mannekiinit jatkoi humppaa puhekalvot ammoillaan. Mutta minä yritin paeta ja päästä oppimaan.

Tää taitaa olla niitä hasardihommia vaan, hasardihommia vaan!  Kun elämän basaari avataan kyllä myyjiä riittää muttei lahjoittajaa. Kakkukerman päältä joudut kurria separoimaan.......

 

1241089333_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Mikko vapunpäivänä Kaivolla, mukana mensossa myös Punavuoren oma R Kelly, Stigg Dogg. Ouuuuuujeeeeeaaaaaaa.