Klaipedan satama, Liettua.
Maalta merelle ja ilmaankin olisi vielä hinku. Siinä tiivistettynä tehokkaasti taustani ja urahistoriani.Viimeaikoina on vakavamminkin pistänyt miettimään että onko yleensä olemassa duunia johon en heti kyllästysi ja turhautuisi, jotain mikä tuntuisi muultakin kuin velvollisuudelta, hiertävältä kaulapannalta tai kiristävältä kaulukselta kaulassa. Ajeltiin yötämyöten Norjasta kotia kohti ja aamuyöstä joku radiokanava soitti Junnu Vainion Albatrossin.. Vaikuttava biisi tämänhetkiseen elämäntilanteeseenkin sopien.
Been there, done that. Oon seilannut laivalla niin Atlantin tällä kuin tuollakin laidalla.. Oon nähnyt kun delfiinit hyppivät laivan keulan molemmin puolin, kun valaat läiskivät Biskajanlahden pintaa valtavilla pyrstöillään ja olen myös nähnyt miltä näyttää tähtikirkkaana yönä kun meressä uiskentelevat, valoa hohtavat meduusat luovat mereen toisen loputtoman tähtitaivaan. Oon odottanut tuulta peilityynenä hellepäivänä purjeveneessä, oon pelännyt kuolemaa liian kovassa myrskyssä liian pienellä aluksella.. Oon hyppinyt nopealla kumiveneellä keskellä Suomenlahtea Tallinnan pika-alusten peesissä aallolta aallolle.. Ja oon ollu pelasatamassa 150-metristä rahtilaivaa uppoamiselta.
Nyt pitäisi sitten vähän niinkuin päättää onko urani merellä vasta alussa vai lopussa. Kauppamerenkulun yksi-yhteen eli esimerkiksi viikko merellä- viikko vapaalla elämänrytmi houkuttelee. Tai samoin sovellettuna kuukausi merellä- kuukausi vapaalla surffaamassa, laskemassa, reppureissaamassa tai loikomassa riippumatossa kahden palmun välissä... Ei merimieselämä enää ole sitä mitä se on joskus ollut mutta on siinä edelleen puolensa. Ainakin jollain tasolla rahan ja vapaa-ajan välinen suhde jossei muuta.
Tuntuu vaan että nykyinen versio aiheesta on kerännyt vain merimieselämän huonoimmat puolet, vähemmän vapaa-aikaa kuin missään muussa työssä mitä mieleen tulee eikä rahaakaan tulvi sentään ovista eikä ikkunoista.. Rotta kolonsa valitsee ja se on koiralle oikein kun koppi vuotaa ja luu on kovaa? Niin kai sitten. Mutta loppu lähestyy tai ainakin lopulliselta tuntuvan valinnan aika. Tää on ollut samalla paskin ja ylivoimaisesti huikein duuni mitä oon koskaan päässyt tekemään. Kai kaikella on aikansa ja paikkansa.. Aika vaihtaa maisemaa.
"Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan"
Tove Jansson: Muumipappa ja meri.
Malmilaiva lähtee Narvikin satamasta.
Nään vanhan Tornatorin yhä vielä mielessäin
kun sillä silloin matkaan lähdit lapsuusystäväin
niin jäi koulu kesken sulla
piti mun myös mukaan tulla
mut vanhempien käskystä mä kotirantaan jäin
sun lähtöäsi seurasin mä päässä laiturin
me viisitoista vuotiaita oltiin kumpikin
sinä pidit oman pääsi
säädit itse elämääsi
koit nuorena sen kaiken
mistä turhaan uneksin
Sä Tornatorin matkassa näit Rion kuumat yöt
ja tutkin tarkkaan kauniit
Honolulun kaislavyöt
minä jatkoin lyseossa
sitten kunnanvirastossa
ei kutsumuksen mukaan
satu jokaiselle työt
ja töiden jälkeen yhä useammin iltaisin
mä kapakassa istuin
lasin pohjaan tuijotin
miksen lähtenyt sun mukaan
Mua ymmärrä ei kukaan
mä elämältä olin odottanut muutakin
Sain kuulla että Tornator jo romutettu on
mä itse tunsin kokeneeni saman kohtalon
eipä ollut virkaa enää
tumma puna peitti nenää
ja rannalla mä yksin istuin nousuun Auringon
kun lähelleni näin mä naurulokin kaartavan
niin tiesin että jotakin nyt vihdoin oivallan:
Siinä sielu on sen miehen
jonka työt jää puolitiehen
ja joka kaiken rakentaa vain varaan unelman
Mut albatrossi joka lepäämättä liitää
se sinun sielusi on juuri kukaties
kerrain lailla sen saan vapaana myös kiitää
jos teen työni kuten vanha merimies (merimies)
jos teen työni kuten vanha merimies
Bengtskärin majakkatorni.
Kommentit